Hallivuoroista päättää
Lappiahalli Oy:n johto. Hallivuorojen yhteyshenkilönä toimii Klaus
Kulju.
Vuoroja soviteltaessa lähtökohtana
ovat käyttäjien toiveet ja hallin järkevä käyttö sekä sovitut
periaatteet, joten hakijan on hyvä varautua siihen, että myönnetty
vuoro voi sovittelujen jälkeen poiketa esitetyistä toiveista.
Muutostarpeista ollaan yhteydessä hakijan yhteyshenkilöön.
Vuokrattavana on ensisijaisesti koko
halli tai puoli hallia. Mikäli vuorot on järkevästi järjestettävissä,
voidaan vuokrata myös kolmannes hallista. (Huom! Hallin kolmannes
on Putaan hallin kokoinen.)
Hallin vuokrausajat ovat yhden tai
1,5 tunnin jaksoissa tai näiden yhdistelminä. Hakemuksista ja
aikojen sovittelusta riippuu myönnettävän vuoron pituus.
Hallivuoron
hakulomake
Varatut ja vapaana olevat
vuorot
Katso varatut vuorot kalenterista.
Erityistilaisuuksista johtuvat mahdolliset
vuorojen peruutukset näet Tapahtumista.
|